keskiviikkona 24. helmikuuta 2010

Fanihaastattelut

Pyysimme viittä eripuolilla Suomea asuvaa k-pop-fania haastateltavaksi ja kysyimme heiltä muutamia asioita. Kiitos kaikille haastateltaville ajastanne!


1. Hei! Esittelisitkö itsesi näin alkajaisiksi? Kuka olet, mistä tulet ja kuinka vanha olet?

Minna: Olen Minna, -90 syntynyt tyttönen pieneltä paikkakunnalta Keuruulta. Useimmille ihmisille paikkakunta ei sano mitään, joten mainitsen että se sijaitsee suhteellisen lähellä Jyväskylää.
Elina: Heippa, nimeni on Elina (kaverit sanovat relluksi), asun Hämeenlinnassa ja täytin juuri 20.
Marianna: Heipä hei! Olen Marianna, täytän tänä vuonna 18 vuotta ja tällä hetkellä asustan Pieksämäen kaupungin laitamilla.
Lahtiska: Moikka vaan! Noh, netissä mut tunnetaan nimeltä Lahtiska, että ihan siksi saa kutsua. 8-) täytän pian 18 eli ysikakkosia ollaan ja asun Jyväskylässä. Opiskelen matkailualaa amiksessa.
Sussu: Oon Sussu, Kontiolahdelta ja 15-vee.

2. Kuinka kauan olet pyörinyt korealaisen musiikin parissa?
Minna: En tarkalleen muista, mutta muutaman vuoden olen kuunnellut aktiivisemmin. Sitä ennen kuuntelin oikeastaan vain SE7ENiä japanilaisen ohessa.
Elina: Rupesin kuuntelemaan korealaista musiikkia vähän vajaa puoli vuotta sitten kaverini innoittamana.
Marianna: Jos oikein muistan, niin ensimmäisen kerran kuulin korealaista musiikkia vuoden 2007 marraskuussa, jonka jälkeen kiinnostus alkoi kasvaa enemmän. En ole siis mikään kovin vanha fani, mutten myös ihan uusikaan!
Lahtiska: Aika tasan kaks vuotta.
Sussu: Japanilaista musiikkia oon kuunnellu semmoset viis vuotta, ja kpoppiin tutustuin myös samoihin aikoihin. Nyt vuoden oon kuitenki k-poppii kuunnellu aktiivisemmin.

3. Kuinka laajalti kuuntelet k-poppia? Keskitytkö pääsääntöisesti yhteen bändiin vai kelpaako sinulle kaikenlainen k-pop?

Minna: Alussa eri bändien kuuntelu ei ollut kovin monipuolista. Kuuntelin vain juuri SE7ENiä, Super Junioria, rokimpaa TRAXia ja muutamia DBSK:n biisejä, kunnes aloin tutustua muihin kappaleisiin eri bändeiltä ja vahingossa törmäsin mm. Big Bangiin Liesin kautta. Pikku hiljaa yhä useammat ja useammat bändit veivät sydämeni. Nykyään kuuntelen useita eri bändejä ja sooloartisteja, sekä odotan innolla uusia debytoivia.
Elina: Aivan aluksi keskityin vain muutamaan (tai yhteen) bändiin, mutta nyt kuuntelen aivan laidasta laitaan ja katsastan sekä vanhoja että uusia tulokkaita tiuhaan tahtiin!
Marianna: Olen melko kaikkiruokainen minkä tahansa musiikin suhteen, niin myös korealaisen musiikin. Soittolistoiltani löytyy mainstream-popista indie-musiikkiin ja hiphopista trottiin, joten melkeinpä kaikki kelpaa.
Lahtiska: Oikeestaan kaikenlaista. Keskityn tiettyihin bändeihin enemmän, mutta tosi monenlaista korealaista musiikkia menee.
Sussu: Big Bang on miulla se ykkösbändi, mutta löytyy paljon muitaki bändejä joita kuuntelen (Super Junior, B2ST, 2NE1, DBSK, 4minute..).

4. Jos kuuntelet useampaa bändiä, niin löytyykö sieltä yhtä suosikkia, jonka toimintaa seuraat enemmän kuin muiden? Kuinka tutustuit tähän bändiin?

Minna: On vaikea valita vain yhtä suosikkia, sillä kaikilla on omat puolensa ja ovat tyyliltään erilaisia. Mainitsen kuitenkin Super Juniorin ja Big Bangin. Täytyy myöntää, että en enää muista kuinka tutustuin SuJuun. SuJu on ollut kova suosikki alusta asti, joten luulisi muistavan, mutta ei. Big Bangiin tutustuin siis Lies-biisin kautta, kuten aikaisemmin mainitsin. Etsin silloin jotain tiettyä kappaletta ja mietin että mikähän bändi tuo Big Bang on kun sen nimi putkahtaa joka paikassa esiin. Minua jopa ärsytti se. Päätin kuunnella tuon kyseisen biisin ja sen jälkeen olin lähes shokissa. Se oli mitä mahtavin musiikillinen nautinto. Loppu päivä menikin ottaessa bändistä ja sen muista biiseistä selvää. Olen huomannut seuraavani aika tiivisti myös monia uusia ryhmiä. Eli nykyään on siis todellakin aika vaikeaa enää valita yhtä yli muiden.
Elina: Minulla on todella monta suosikkibändiä k-popin keskuudessa, mutta jos yksi pitää nostaa yli muiden, niin kyllä se on ehdottomasti Big Bang! Tutustuin tähänkin bändiin kaverini kautta ja koska kyseisen bändin musiikkityyli oli enemmän minunlaistani, tykästyin siihen heti ja se vei minut täysin mennessään!
Marianna: Täytyy myöntää, että löytyy. Tällä hetkellä suosikkini on "veljesbändiryhmä" OneDay, eli 2AM sekä 2PM. Molempiin bändeihin tutustuin heidän debyyttiensä aikoihin, mutta kiinnostus kasvoi enemmän noin vuosi sitten. Seuraan myös So Nyuh Shi Daen toimintaa melko ahkerasti.
Lahtiska: No ei varmaan yllätyksenä tule kun sanon että se bändi on Super Junior. Seuraan suht aktiivisesti muitakin mutta näitä poikia eniten. Yks tuttu linkitti mulle Don't Donin "KUKA TUO PUNAPÄÄ ON?!?!". Hypetys alko melkeen heti. ... Selvennyksenä vielä että Heechul ei ole mun suosikki enää!
Sussu: Big Bang, sitä tulee melkein 24/7 kuunneltuu. BB-uutisia lueskelen päivittäin, höpisen kavereille poikien tekemisistä ja biiseistä (ajan ihmiset hulluuden partaalle..). Big Bangistä ekaa kertaa luin KoMEn sivuilta, ja siitähän se sitten lähti :)

5. Kummasta esimerkistä tunnistat itsesi: kun jokin bändi julkaisee uuden kappaleen, luukutatko sitä turtumukseen asti vai kuunteletko sitä sen verran säästeliäästi ettet kuluta sitä ainakaan ihan heti puhki?

Minna: Popitan, popitan ja vielä vähän popitan. Popittaminen on toinen nimeni. Jos suosikkibändiltä ilmestyy jotain uutta, tulee luukutettua biisiä aika usein siihen pisteeseen että tarvitsee vähän taukoa.
Elina: Kuuntelen uusia kappaleita aika säästeliäästi, koska en ylipäätäänkään tykkää luukuttaa samaa biisiä montaa kertaa peräkkäin (oli biisi kuinka hyvä tahansa), joten ei ole vielä ikinä tullut ongelmaa että joku biisi olisi "kulunut puhki".
Marianna: Olen ehkä noiden esimerkkien välikohta. Jos kappale on heti ensikuulemalta todella hyvä, saatan luukuttaa sitä muutaman päivän putkeen. Yleensä kuitenkin tarvitsen hieman aikaa ennen kuin uudet biisit kolahtavat kunnolla.
Lahtiska: Luukutan uupumukseen asti! Tosin jos biisi on oikeesti hyvä eikä vaan kertakäyttökamaa, tulee sitä kuunneltua paljon sen suurimman hypetyksenkin jälkeenkin. Esimerkkinä Super Junior M:n Super Girl.
Sussu: No oikeestaan molemmat.. Kuuntelen jotakin biisiä todella paljon, mutta en kuitenkaa kyllästy siihen koskaan. Esim. Big Bangin Ora Yeah, kuuntelin sitä melkeinpä ihan liikaa mutta silti se jaksaa tanssittaa. Mutta BB:n Lollipopin kuuntelin täysin puhki kun ekaa kertaa sen kuulin, ja nyt se ei jaksa innostaa enää niin paljon.


6. Asteikolla 1-10 kuinka fanityttömäinen olet?

Minna: Se vähän riippuu. En nykyään jaksa muistaa joka ihmisen syntymäpäiviä ja kaikenmaailman lempivärejä. Ei oikeastaan edes kiinnosta jaksaa. Mutta se intoilu uusista julkaisuista, photoshooteista, ohjelmissa vierailuista yms. saa sekoamaan. Totaalisesti. En anna numeroa itselleni. :D
Elina: En osaa sanoa tarkalleen millä asteikolla olen, mutta fanituksen kautta olen aloittanut paljon asioita joita en muuten olisi ja seuraan uusia k-pop-uutisia päivittäin. En kuitenkaan ole vielä osallistunut tapahtumiin tai ollut muuten aktiivinen, joten ehkä se olisi joku 7?
Marianna: Jos nyt ihan totta puhutaan, niin kyllä se numero aika korkealle menee. Riippuu vähän, että mitä vaaditaan 10-numeroiselta fanitytöltä. Mutta sanotaan, että 9-!
Lahtiska: 11.
Sussu: Vähintään 8½. Välillä oikein hävettää. Yritän kyllä hillitä lemppareitten ihkuttamista, mutta aina se ei onnistu..

7. Katsotko korealaisia TV-draamoja? Jos katsot niin mainitse lempisarjasi.

Minna: Niitä on tullut katsottua vähän vähemmän. Pitäisi aloittaa muutamia, mutta ei vain saa aikaiseksi. Muutamaa tulevaa kyllä odotan jo innolla ja alan luultavasti seuraamaan. Boys Over Flowers oli ensimmäinen korealainen sarja minkä katsoin ja se onkin suosikkini. On jopa liian hyviä muistoja sen seuraamisesta.
Elina: Olen tähän mennessä katsonut vain korealaisia elokuvia, mutta olen juuri aloittamassa IRIS-sarjan katsomisen ja sen myötä varmasti alan seuraamaan enemmän myös korealaisia draamoja.
Marianna: Onhan niitä muutama tullut katsottua, vaikka enemmänkin pitäisi kyllä katsoa. Tämänhetkinen suosikkini on You're Beautiful, jota tähdittävät Park Shinhye, Jang Geunsuk, C.N.BLUEsta tuttu Jung Yonghwa sekä F.T Islandin vokalisti Lee Hongki. Suosittelen lämpimästi, jos vähänkään on halua katsoa! Myös The Man Who Can't Get Married -draama oli erittäin viihdyttävää katseltavaa, pelkästään jo Ji Jinheen loistavan näyttelijäsuorituksen takia!
Lahtiska: En oikeestaan. Leffoja enemmän. Lempparileffa tällä hetkellä on Hello Schoolgirl.
Sussu: K-draamoihin en oo vielä kerinnyt tutustua, mutta IRIS sai miut täysin koukkuun. On kyllä tarkotus k-draamojaki ruveta katsomaan.


8. Entäs katsotko korealaisia TV-sarjoja, kuten esimerkiksi Star Kingiä, Star Golden Belliä tai Idol Armya?
 
Minna: Youtubesta tulee katseltua aina silloin tällöin mm. Star Kingin ja Star Golden Bellin jaksoja, sekä pätkiä niistä. Kaikkia sarjoja ei edes muista mitä on katsonut ja tulee katseltua vieläkin. Nyt seuraan tiiviimmin Idol Armyn MBLAQ-kautta, Idol Maknae Rebellionia, SHINee Hello Babya, sekä U-Kiss Vampirea.
Elina: Innostun aina silloin tällöin katsomaan useamman jakson jostain TV-sarjasta (mm. Star Golden Bell, Kang Shim Jang (Strong Heart)), mutta en seuraa mitään vakituisesti. Exploration Of The Human Body lienee ainoa korealainen TV-sarja, josta olen katsonut jokaisen jakson näin jälkikäteen.
Marianna: Kaikkia kolmea olen katsonut, ja joitakin muita myös, kuten Invincible Youthia ja Family Outingia.
Lahtiska: Star Golden Bell on rakkaus. Kunpa joku vaan subbais niitä jaksoja missä sujut on...
Sussu: Sama juttu ku k-draamoissa. Paitti Family Outingii katson satunnaisesti.


9. Löytyykö lähipiiristäsi muitakin korealaista musiikkia kuuntelevia henkilöitä?

Minna: Olen saanut vedettyä parhaan kaverini aika hyvin korealaisen musiikin pariin. Yritän jatkuvasti aivopestä uusilla debytoivilla bändeillä, suhteellisen onnistuneesti. :’D Minä kuitenkin seuraan aktiivisesti uutisia ja julkaisuja, kun taas ystäväni kuulee niistä lähinnä minulta. Toiselle ystävälleni kuuntelutan satunnaisia meneviä biisejä, joihin hänkin joko tykästyy tai sitten ei.
Elina: Eräs hyvä kaverini minut k-popista alunperin sai innostumaan, jonka jälkeen muutama kaveri on innostunut myöskin, joten muutama löytyy ja kämppikseni "joutuvat" kuuntelemaan sitä aina kun olen kotona.
Marianna: Joskus pari kaveriani innostuivat korealaisesta musiikista, mutta se taisi olla vain hetken huumaa!
Lahtiska: Totta kai.
Sussu: Paras kaveri kuuntelee Big Bangiä, ei kuitenkaan samalla intohimolla kuin mie. Ja DBSK:ia hän kuuntelee myös. Myös pikkusisko kuuntelee välillä Big Bangiä.


10. Oletko tutustunut netin välityksellä muihin k-pop-faneihin?

Minna: IRC-Gallerian kautta on tullut hiljattain tutustuttua enemmän. Olen luonteeltani erittäin ujo, joten tutustuminen on hankalaa netissäkin.
Elina: En ole netissä tutustunut muihin k-pop-faneihin mitenkään tarkemmin, mutta olen kyllä jutellut aiheesta monenkin kanssa.
Marianna: Muutamaan toiseen k-pop-faniin olen tutustunut ja ystävystynytkin.
Lahtiska: Olen.
Sussu: Joo, Big Bangin kautta löysin hyvän ystävän, on kiva jutella jonkun "enemmän asiaa tuntevan" ihmisen kanssa samoista mielenkiinnonkohteista.


11. Oletko koskaan käynyt k-pop-miitissä?

Minna: En vielä, mutta mahdollisesti pian.
Elina: En ole vielä käynyt miiteissä, mutta kyllä varmaankin tulevaisuudessa osallistun sellaiseen mikäli mahdollista.
Marianna: En ole, vielä!
Lahtiska: En, Super Junior -maratooneja on kyllä kaveriporukalla järkätty, mutta ei kai niitä miiteiksi voi kutsua.
Sussu: Joensuun seudulla niitä ei taija olla, en oo ainakaa ite kuullu että olis. Mutta olis tosi mukavaa jos täälläki päin kpop-fanit miittailis.


12. Oletko koskaan tehnyt k-pop-cosplay-asua? Jos olet, keneksi pukeuduit?

Minna: En ole tehnyt. Olisihan se ihan kiva joskus.
Elina: Tähänkin täytyy vastata että en vielä kun olen aika "tuore" fani, mutta cosplay-mahdollisuutta on mietitty kaverin kanssa paljonkin, ja mikäli näin kävisi, olisin ehdottomasti GD. 8)
Marianna: Eipä ole koskaan tullut cossattua ketään, en taida olla tarpeeksi ahkera siihen puuhaan.
Lahtiska: Tarkoitus oli, mutta se idea vähän vesittyi..
Sussu: En oo uskaltautunu cosplayta kokeilemaan.. vielä :D


13. Onko k-pop saanut sinut innostumaan jostakin asiasta, kuten korean kielen opiskelusta tai onko sinulla kenties suunnitelmissasi matka Koreaan?
 
Minna: Haluaisin toki oppia kyseistä ja montaa muutakin kieltä, mutta paikkakunnallani ei ole paljon opiskelumahdollisuuksia. En ole tällä hetkellä kovin motivoitunut itsenäiseen opiskeluunkaan. Pienestä asti on kiehtonut aasialaiset kulttuurit, joten olisi mahtavaa joskus matkata edes johonkin Aasian maahan joskus. Tuskin tulee kuitenkaan tapahtumaan lähivuosina. En ainakaan usko. Pitää ensin ainakin kerätä enemmän rohkeutta.
Elina: K-pop on saanut minut innostumaan monestakin asiasta jota en muuten olisi tullut ajatelleeksikaan: aloitin korean kielen itsenäiset opiskelut ja olen myös säästänyt jo paljon rahaa sitä varten, että joku päivä voin itse lähteä käymään Etelä-Koreassa. Aloitin myös Big Bangin musiikkivideoiden innoittamana hip-hop-tanssitunnit ja jatko-opintopaikkaani olen katsonut sillä silmällä, että mistä voin lähteä vaihto-oppilaaksi Etelä-Koreaan.
Marianna: Koreaa olisi tietty mukava opiskella, mutta ihan kokemuksesta voin sanoa, ettei yksinopiskelu ole ihan minun juttuni, eikä korean tunteja harmikseni järjestetä täälläpäin.
Lahtiska: Reissuun oon lähössä ensi kesänä! Kielen opiskelu ois tosi mielenkiintosta ja oon vähän katellukkin perusjuttuja mutten osaa oikeastaan mitään... Vielä ;)
Sussu: Ensi kesänä ois tarkotus tehä matka Japaniin ja Koreaan. Ja olisi tosi kiva opiskella koreaa, se on kaunis kieli :)


14. Miksi juuri k-pop? Mikä juuri siinä säväyttää sinua?


Minna: Sen kun tarkalleen tietäisi. Se ei ole pelkästään ainakaan kieli, vaikka se kuulostakin mukavalta. Biisit vain tuntuvat vetoavan paremmin kuin useimmat länsimaalaiset listahitit nykyään. Pidän tanssimisesta ja koreografiat liittyvät suuresti kpopin maailmaan, joten se ainakin on yksi tekijä. Nuorempana en ollut kovin tietoinen esim. Backstreet Boysista tai muista poikabändeistä, sillä en saanut levyjä. En osannut silloin fanittaa oikein mitään, joten ehkä poikabändikausi on sitten putkahtanut vähän myöhässä (nauraa). Mukavaa on myös seurata bändien jäsenien vierailuja eri ohjelmissa, jotka sitten tuovat julkisuutta ryhmille. Vierailut ovat nykyään usein välttämättömyys, mikä on aika surullista. Useat lahjakkaatkin yksilöt ja ryhmät voivat jäädä varjoon, kun heitä ei markkinoida tarpeeksi, eikä saada esille.
Elina: Huomattava asia joka on hienompaa k-popissa on se, että monilla yhtyeillä on upeita koreografioita, joista tulee todella suosittuja ja fanit opettelevat niitä (mm Wonder Girls - Tell Me, F.Cuz - Jiggy, SuJu -Sorry Sorry.. etc), mutta myös musiikki ylipäätään on paljon pirteämpää ja bändit ottavat faninsa hyvin huomioon. Myös bändien imago on mietitty tarkkaan. Eikä sovi unohtaa faktaa että korealaisten poikabändien jäsenet ovat aina parasta mahdollista silmänruokaa.! ;D
Marianna: Tietysti suurin osatekijä on se, että k-pop kuulostaa hyvältä minun korviini ja tykkään kuunnella korealaista musiikkia. Mutta myös toinen syy, miksi pidän juuri k-popista, on artistien välinen lämminhenkisyys ja perhemäisyys, jota näkee aika vähän loppujen lopuksi esimerkiksi länsimaisten yhtyeiden välillä.
Lahtiska: Senku tietäis... J-rock alkaa käydä vähän tylsäksi. En tiiä.
Sussu: Tarttuvia ja tanssittavia biisejä, mielenkiintoisia bändejä.

15. Mainitse yksi asia minkä muistat k-popista. Onko sinä aikana, jona olet kuunnellut korealaista musiikkia, tapahtunut jotain suurta, tai onko pinnalle kenties putkahtanut jokin uutuusbändi jonka haluaisit mainita?
 
Minna: Bändeistä täytyy ehdottomasti mainita SHINee, sekä viime vuonna debytoinut 2NE1. Odotankin kovasti 2NE1:n tulevaa albumia, mikä toivottavasti julkaistaan mahdollisimman pian. Sen julkaisu kun on lykkääntynyt jo aikaisemmin. Pakko mainita tapahtumista Wonder Girls -tyttöbändin 76. sija USA:ssa Billboard Hot 100 Single-listalla.
Elina: Asia/tapahtuma joka tuli nyt kysymyksen myötä ensimmäisenä mieleen on suurimman idolini G-Dragonin keikkaskandaali, josta noussutta poliisitutkintaa en sulata millään! Myös Super Juniorin Kanginin tapahtumat jäivät mieleen, sillä toivoisin hänen jo pian palaavan Super Juniorin riveihin. Toki hyviäkin asioita tapahtui mm. uusien bändien myötä.
Marianna: Nyt ensimmäisenä mieleen tulee 2PM:n Jayn lähtö takaisin Amerikkaan, joka edelleen varmasti kaivertaa kovasti monien fanien mieliä. Ja jos saa mainita tulevia debyyttejä, niin eniten tällä hetkellä odotan XINGin neljännen sukupolven jäsenien uuden bändin D-NA:n debyyttiä!
Lahtiska: Se kun löysin Moon Hee Junin! Yks parhaista uusista musiikillisista löydöistä. SUOSITTELEN TODELLAKIN!
Sussu: Ensimmäinen kerta kun kuuntelin k-poppia on jääny mieleen. Super Juniorin Haengbok oli kyseessä ja aattelin että kaikki kpopparit on tosi "kawaii", ja että kaikki k-biisit on sulosta poppia. Myöhemmin opin että k-pop on paaaaaljon enemmän! Muistan myös kaikkien k-pop-bändien/artistien biisit jotka ensimmäisinä kuulin ;D Ne biisit jää aina mieleen ja tuo muistoja mieleen. Ja ne biisit yleensä on ne kaikkein tärkeimmät.


16. Omistatko yhdenkään bändin albumia, julistetta tai muuta oheistuotetta? Jos omistat niin mistä olet saanut sen/ne?

Minna: Onhan noita levyjä nyt kertynyt jo useampi kymmen. Muutaman konsertti-dvd:n omistan myös. Julisteita on niin paljon kuin seinille mahtuu. Enää en niitä kuitenkaan tilaa vaikka haluaisin, sillä seinille ei vain mahdu. Muitakin muutamia oheistuotteita löytyy mm. huivi, pinssejä ja koruja. Ei kuitenkaan paljon ole niitä. Olen tilannut kaikki aina YesAsialta.
Elina: Vielä en omista yhtäkään albumia, mutta olen laittanut yesasia.com-sivustolta tilaukseen mm. Big Bang -julisteita sekä G-Hood nimellä kulkevan hupparin, jollainen G-Dragonilla oli eräässä live-esiintymisessään, ja aion tilata myös joitakin keikka-DVD:itä heti kun ne ilmestyvät.
Marianna: Levyjä omistan jonkun verran, mutta oheistuotteet ovat jääneet vähän vähemmälle. Kaikki albumit olen ostanut internetistä online-kaupoista.
Lahtiska: Super Juniorilta vaikka mitä, levyjä, dvd:itä, sukkia yms. Moon Hee Junin keikka-dvd ja pari leffaa. Netistä tilaamalla oon saanu suurimman osan.
Sussu: Big Bangin Global Warning -dvd, kaks BB:n julistetta, G-Dragonin Heartbreaker ja GD-huppari. BB-painotteista :D Tilasin dvdheavenilta ja YesAsialta.

17.
Sano terveisesi muille korealaisen musiikin ystäville! Kiitos kun suostuit haastateltavaksi.

Minna: Toivotaan yhdessä tälle vuodelle enemmän iloisia kuin surullisia tapahtumia musiikkimaailmassa! Kaikki uudet korealaisen musiikin kuuntelijat ovat tervetulleita^^
Elina: Kaikille k-pop-faneille oikein mahtavaa kuluvaa vuotta ja jatketaan k-pop-aallon levittämistä suomeen! :)
Marianna: Keep up the good work! Ja kiitoksia, kun sain olla haastateltavana!
Lahtiska: Keep supporting Super Junior! Pojilla on nyt vaikeeta, mutta kuten Teukki sanoo "tämä ei ole loppu vaan uusi alku". K-pop fighting! :--)
Sussu: Levitetään k-popin ilosanomaa kaikille~! Fighting~


Teksti: FALLEN (KoME Suomi)

perjantaina 29. tammikuuta 2010

Saksalais-korealainen KRYPTERIA

Arvostettu Newsweek-lehti valitsi hiljattain 50 vaikutusvaltaisinta Korean ulkopuolista korealaista henkilöä. Tähän tarkoin valikoituun kastiin nousi myös raskaan musiikin ylpeys, saksalaisen KRYPTERIA-bändin Ji-In Cho.

Laulaja-pianisti Ji-In Cho opiskeli musiikkia Saksassa, kunnes päätyi liittymään kolmen saksalaismuusikon, kitaristi-tuottaja Chris Siemonsin, basisti Frank Stumvollin ja rumpali S.C. Kuschnerusin luomaan KRYPTERIAan vuonna 2004. Yhtyeen raskaspohjaista musiikkia voi kuvailla mystiseksi, kauniiksi ja melodikkaaksi hieman muiden menestykseen kohonneiden naisjohtoisten metalliyhtyeiden tapaan. Jo alusta alkaen KRYPTERIA satsasi yhtyeensä mainostamiseen myös Koreassa, missä se on noussut rock-kanavien hittiainekseksi ja tarjosi jopa Korean maajoukkueen virallisen kannustuskappaleen vuoden 2006 jalkapallon MM-kisoissa Saksassa.

Ohessa musiikkivideo For you I'll bring the devil down, joka on lähtöisin viime elokuussa ilmestyneeltä albumilta My Fatal Kiss.


KRYPTERIA - For you I'll bring the devil down

KRYPTERIA | MySpace-musiikkivideot


Ji-In Cho kertoo että vanhempiensa mukaan hän lauloi jo ennen kuin osasi kävellä. Siispä tyttö lähetettiin pianotunneille kuusivuotiaana, jonka lisäksi hän on opiskellut myös viulua ja klassista laulua. Ennen KRYPTERIAa Ji-In osallistui musikaaleihin, bändiin nimeltä Become One sekä työsti jopa menestyksekästä soolouraa, johon lukeutuu esimerkiksi vuonna 2003 singlenä julkaistu cover-versio Alanis Morissetten kuuluisasta hitistä Ironic. Tämän lisäksi hän on esiintynyt yhdessä sellaisten nimien kuten Phil Collinsin, Ronan Keatingin ja Ricky Martinin kanssa.

Alunperin KRYPTERIA nousi julkisuuteen vuoden 2004 Intian valtameren maanjäristyksen aiheuttamien tsunamien tuhon aikaan, jolloin bändi saksalaisen RTL-kanavan pyynnöstä levytti tulevasta tuotannostaan poikkeavan hyväntekeväisyysjulkaisun nimeltä Liberatio. Näihin aikoihin myös Ji-In liittyi yhtyeeseen, ja hänen lauluaan kuullaan Liberationin uudella versiolla.

Yhtyeen ensimmäinen varsinainen albumi puolestaan oli vuoden 2005 In Medias Res, joskin suosio jatkoi nousemistaan etenkin vuoden 2007 albumi Bloodangel's Cryn aikaan - tuolloin KRYPTERIA muunsi tyyliään entistä rockimpaan suuntaan ja kiersi esimerkiksi Deep Purplen kanssa sekä esiintyi kahdesti suuren yleisön edessä Vietnamissa. Tämän jälkeen kokoonpano on keikkaillut ympäri maailmaa, mukaan lukien vierailu Suomen Nummirockissa 2007, sekä kerännyt voimia uutta täysipituista albumia, My Fatal Kissiä varten. Viettelevä uutuusalbumi ilmestyi Saksassa viime elokuussa ja muualla Euroopassa tammikuussa 2010.

Ji-In Cho on mainio esimerkki siitä, että korealaisia musiikkitähtiä voi löytää lähempää kuin arvaisikaan, ja hänestä tulemme varmasti kuulemaan vielä lisää.

lauantaina 10. lokakuuta 2009

Ulzzang - kaunotar vai hirviö?

Korean kielen sana "ulzzang" tarkoittaa kirjaimellisesti parasta naamaa ja sillä tarkoitetaan ihmisiä, joiden kasvot ovat nukkemaisen kauniit ja ovat sen tähden saaneet erinäköistä julkisuutta, pääasiassa internetissä. Ulzzang voi olla tyttö tai poika, mutta ulzzang-status täytyy ansaita. Kuka tahansa ei voi sanoa itseään ulzzangiksi, vaan tittelin eteen tarvitsee tehdä paljon työtä. Ulzzang ei niinkään ole muotisuuntaus, vaan titteli joka pitää ansaita.

Tämä aihe herättää keskustelua nykynuorten kesken; onko ulzzang oikeaa kauneutta vai pelkkää meikillä ja photoshopilla huijausta? Ennen ulzzangit panostivat enemmän meikkiin ja hiuksiin, kun taas nykyään kuvien muokkaus on helpompaa ja suositumpaa. Ulzzangin tavoite on saada mittavasti julkisuutta etenkin internetin verkostoitumissivustoilla; Koreassa ulzzangia voidaan joskus verrata jopa julkisuuden henkilöihin.

Kuinka sitten olla ulzzang? Internetin keskusteluja lukiessa käy selvästi ilmi, että jos on "oikeasti ruma" ei ulzzangiksi ole asiaa, nimittäin jos huijaa mittavasti kuvia muokkaamalla siitä jää lähes aina kiinni. Ulkoista kauneutta siis pitää löytyä. Myös kauniit hiukset ja suuret silmät ovat plussaa, suuret "Tiku ja Taku" -silmät kun ovat ulzzangin tavaramerkki. Meikkiä tarvitsee paljon ja mahdollisimman hyvän muokkausohjelman.

Useat ulzzangit liimaavat silmäluomiaan jotta saisivat entistä suuremmat silmät. Yläluomi liimataan kulmakarvan alapuolelle siihen tarkoitetulla luomiliimalla, jotta silmä olisi pyöreämpi ja suurempi. Myös circle-linssit ovat suosittuja, jotta silmän mustuainen näyttäisi suuremmalta. Tekoripset, valkoinen kajal ja kahden sentin meikkivoidekerros lisää nukkemaisuutta. Hiukset kiharretaan ja niihin lisätään rusetteja tai tiara. Huulia mutristetaan ja silmät levitetään apposen ammolle kuvaa ottaessa; nukkemainen naama on lähes valmis. Sen jälkeen kuvaan lisätään blurria ja valoa, ja sen jälkeen se lähetetään kaiken kansan arvosteltavaksi.

Jos huijauksesta jää kiinni, se on äärimmäisen noloa. Kasvonsa "internet-julkkiksena" menettää varmasti lähes loppuelämäkseen, eikä ulzzang-piireihin ole enää tunkemista.

Voiko siis länsimaalainen olla ulzzang? Ei voi. Täällä tuo käsite tarkoittaa lähes samaa kuin pissis tai pyrkyri, joten jos koulussa koittaa kaverille selittää että "Hei mä oon ulzzang" ja räpyttelee vinhasti silmiä ja mutristaa huulia, siinä leimautuu aika pahasti. Internetissä länsimaalaiset ulzzang-pyrkyrit tyrmätään ensi kättelyssä, joten meidän "tavallisten" kannattaa jättää tämä asia niille keiltä se onnistuu. Kaikki meistä voivat toisaalta ostaa circle-linssit ja meikata ulzzang-tyyliin, mutta ei se silti ole sama asia.

Jotkut pitävät ulzzangeja jopa pelottavina; luonnottoman suuret pöllömäiset silmät, pyöreä pää ja posliininen iho saavat joidenkin ihot kananlihalle - huonossa mielessä. Nuken ja ihmisen ero on tietyssä suhteessa niin häilyvä, että se hämmentää joitakin ihmisiä. Kuvassa silmät vievät suurimman osan tilasta, ja näyttävät tuijottavan luonnottomasti kohti. Kaikille nukkemaisuus ei ole kauneutta.

Ulzzang on Koreassa hyvin tärkeä titteli sitä haluavalle. Sen eteen täytyy mainostaa itseään ja saada hurjasti julkisuutta, kunnes sen viimein itselleen ansaitsee. Pelkkä sisäinen kauneus ei kuitenkaan riitä; ulzzangit ovat hyvin tarkkoja siitä kenet joukkoonsa päästävät. Ulzzangin tarvitsee oikeasti olla söpö, ja sitä ei kaikilla luonnostaan ole. Hiustenpidennykset, silmäluomiliimat, tekokynnet, meikit, piilolinssit...

Onko se varmasti sen arvoista? Sitä jokainen meistä voi itse miettiä.

-Keike (KoME Suomi)

sunnuntaina 6. syyskuuta 2009

Elokuva-arvostelussa: Antique


Antique

(서양골동양과자점 앤티크 tai Seoyang-gol Dongyang-gwaja-jeom Antique)

Etelä-Korea, 2008

Ohjaaja: Min Gyoo-dong
Käsikirjoitus: Kim Da-young, Lee Kyeong-ee, Min Gyoo-dong
Pääosissa: Joo Ji-hoon, Kim Jae-wook, Yoo Ah-in, Choi Ji-ho, Andy Gillet

Kieli: Korea, Ranska
Kesto: 1h 51min

Perustuu Fumi Yoshinagan shounen-ai -mangaan "Antique Bakery".

Kun Antique sai ensi-iltansa 13. marraskuuta vuonna 2008, se sai melkein miljoona katsojaa ensimmäisenä kahtena viikkonaan teattereissa, mikä teki elokuvasta yhden menestyneimmistä korealaisista elokuvista. Elokuva esitettiin Berliinin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla helmikuussa 2009. Elokuva perustuu Fumi Yoshinagan mangaan, ja vaikka roolihenkilöillä on korealaiset nimet ja tapahtumapaikkana on myöskin Korea, elokuva seuraa varsin tiiviisti mangan juonta.

Kim Jin-Hyeok haluaa avata leipomon, vaikka vihaakin leivoksia. Hän ei voi sietää makeaa, ja tämän asian takia saakin ihmetystä osakseen perheeltään. Kun häneltä kysytään, miksi hän haluaa perustaa leipomon, vaikka vihaa makeisia, hän yksinkertaisesti vastaa: Koska kaikki asiakkaat ovat naisia. Perhe kuitenkin antaa tukensa idealle, ja Jin-Hyeok avaa leipomon. Hän palkkaa leipurikseen Ranskassa opiskelleen miehen, Min Sun-Woon, joka on Jin-Hyeokin entinen koulutoveri. Sun-Woo oli aikoinaan ihastunut Jin-Hyeokiin, ja tämä seikka epäilyttää ja ahdistaa perustajaa aluksi. Apulaiseksi kahvilaan tulee Yang Ki-Beom, joka oli nyrkkeilijä mutta joutui lopettamaan huonon näkökykynsä takia. Sun-Woo on tunnettu homopiireissä, sillä hänellä sanotaan olevan "demonista charmia", joka saa kaikkien miesten sydämet tykyttämään. Myös tämän takia hän ei ole pitänyt montaa työpaikkaa muutamaa kuukautta kauempaa, sillä hän tapasi joutua liian läheisiin väleihin komeiden esimiestensä kanssa. Ki-Beom ei kuitenkaan herätä hänessä minkäänlaisia tunteita, joten Jin-Hyeok suostuu palkkaamaan pojan apulaiseksi, josta tulee Sun-Woon oppipoika.

Kuvioihin ilmestyy pian myös Jin-Hyeokin uskollinen velipuoli, ja yhdessä nämä neljä alkavat koota asiakkaita pienelle leipomolleen. Asiat menevät sujuvasti, kunnes Sun-Woon ranskalainen poikaystävä Jean-Baptiste saapuu Koreaan, ja monet sekavat tunteet valtaavat työtoverit. Myös eräs kanta-asiakas epäilyttää....

Itse en ole nähnyt elokuvan japanilaista live action -versiota enkä lukenut mangaa, joten katsoin elokuvan täysin puhtaalta pöydältä. Alku oli mielestäni aika sekava ja tylsä ja hieman ilkeä, joten minulla oli jonkinlaisia ennakkoajatuksia elokuvan kulusta. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun alun tönkköisyys vaihtui sulavaan kerrontaan, elokuva vei mukanaan.

Elokuvassa oli mukana juuri sopivasti huumoria, eikä se ollut väkinäistä vaan juuri sellaista, että kerkeää ajatella asiaa ja päätellä, että noin ihan oikeasti on mahdollisuus itsensä nolata. Hahmot ovat toistensa vastakohtia, ja se tekee kanssakäymisestä mielenkiintoista. Pienet yksityiskohdat täydentävät elokuvaa sopivasti, ja saavat henkilöt vaikuttamaan entista mielenkiintoisemmilta.

Antique ei ehkä ole mikään ainutlaatuinen mestariteos tai suuri spektaakkeli, mutta se on erittäin hauska, viihdyttävä, itkettävä, naurattava ja kaikkea siltä väliltä. Juoni on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, ja elokuva sopiikin mainiosti sateiseen perjantai-iltaan jolloin haluaa katsoa romantiikkaa ja huumoria.

Kokonaisuus on mainio ja kekseliäs eikä todellakaan jätä katsojaa kylmäksi. Kuitenkin annan hieman miinusta alusta, sillä se oli mielestäni outo, vähän ilkeä ja sekava. Elokuvaa katsoessa kannattaa varata paljon suklaata ja herkkuja, sillä makeannälkä pääsee todellakin valloilleen. Mukana on mieskauneutta, huumoria, romantiikkaa, herkullisia kakkuja ja paljon juonenkäänteitä, joten mikä olisi parempaa?

4/5 - Keike (KoME Suomi)

lauantaina 5. syyskuuta 2009

Ragnarok Online - korealainen verkkoroolipeli

MMORPG (Massive Multiplayer Online Role-playing Game) tarkoittaa lukuisten pelaajien samanaikaisesti kansoittamaa Internet-roolipeliä. Tavanomaisen kenttien läpäisemisen sijaan pelien tarkoituksena on pikemminkin maailman tutkiminen ja oman hahmon vapaa kehittäminen taistelujen ja tavaroiden keräämisen muodossa. Genren tunnetuin edustaja on ihmisiä laajalti koukuttanut amerikkalainen World of Warcraft, mutta myös Koreassa luodaan runsaasti verkkoroolipelejä, mukaan lukien menestyksekkäät Silkroad Online, MapleStory ja Ragnarok Online. Näistä etenkin kaksi jälkimmäistä omaavat erikoisuutenaan viehättävän värikkään ulkoasun, mikä on omiaan houkuttelemaan mukaan myös erilaista pelaajakuntaa. Suurin osa suosituimmista peleistä laskuttaa käyttäjiltään kuukausimaksua serverien ylläpitämiseksi.

Ragnarok perustuu samannimiseen 10-osaiseen manhwaan, joka on julkaistu Suomessakin Punaisen Jättiläisen toimesta. 1974 syntyneen Lee Myung-Jinin luoma sarjakuva sisältää näyttäviä jumalhahmoja ja sijoittaa tarinansa ylvääseen skandinaaviseen saagaan, jossa sankareiden tehtäväksi jää pimeyden voimien pysäyttäminen. Ragnarokin suosiosta kertoo pelaajien ja lukijoiden lukumäärän lisäksi cosplayt ja laajat fanisivustot, joiden ohella sarjakuvasta peliksi kehittyneestä ilmiöstä on luotu jopa animaatiosarja.

Millainen itse peli sitten on? Pelaajakokemuksistaan kertoo tamperelainen Elisa Halmetoja, 15, joka viihtyi GRAVITY-yrityksen toteuttaman Ragnarok Onlinen parissa hyvän tovin.


Miten tutustuit Ragnarok Onlineen ja milloin aloitit pelaamisen?

- Tutustuin peliin siskoni kautta, pelaamisen aloitin 11-vuotiaana. Nyt pelaaminen on jäänyt väliin, mutta suhteellisen aktiivisesti tuli muutama vuosi pelattua.


Pelissä on roolipeleistä tuttuun tyyliin runsaasti erilaisia hahmoluokkia, kuten ritareita, velhoja ja seppiä. Millainen hahmo tai hahmoja sinulla oli?

- Minulla oli muutama varas, ninja, stalkkeri ja metsästäjä sekä salamurhaaja, mutta eniten pelasin salamurhaajalla ja metsästäjällä.


Ragnarok Online perustuu Lee Myung-Jinin samannimiseen manhwaan. Oletko tutustunut tähän sarjakuvaan tai merkitseekö se sinulle mitään?

- Olen lukenut muutaman kirjan tuosta sarjakuvasta, muttei se merkitse minulle mitään.


Oletko pelannut muita vastaavia verkkoroolipelejä? Jos olet, miten Ragnarok Online erosi niistä?

- En välttämättä täysin vastaavia, mutta Oblivionia tuli myös muutama vuosi sitten kulutettua paljon. Ragnarok Online on kyllä erottunut aika selvästi muista, oli paljon kivempaa saada kivoja ja söpöjä limapalloja lemmikikseen kuin keskittyä pelkästään tuhoutuvaan maailmaan.


Merkitsivätkö yhteisöllisyys ja moninpelaaminen paljon, vai pelaisitko vastaavia pelejä myös ilman verkkoyhteyttä?

- Ilman verkkoyhteyttä en kyllä pelannut, mutta yleensä kun pelasin, pelasin yksin ja kirmailin metsissä omaan tahtiini. En ole oikein ikinä välittänyt muista pelaajista, paitsi tottakai autoin jos apua pyydettiin.


Mitkä kaiken kaikkiaan olivat mielestäsi Ragnarok Onlinen parhaat ja toisaalta myös huonoimmat puolet? Saavutitko pelissä paljon ennen lopettamistasi vai jäikö jotakin vielä uupumaan?

- Hyviä puolia oli monia, kun sai pelata rauhassa ja peli on joissain osissa todella helppoa ja mukavaa. Ärsyttävää oli toki se, jos tuli jokin bugi ja satuit vaikka jäämään yksinäsi ns. autiolle saarelle, josta ei päässyt pois kuin ylläpidon kautta, tai jos koukuttui peliin liikaa. (nauraa) Saavutin viimeisillä tunnuksillani korkeimmillaan levelin 96, eli ei minkään mahtavan mutta kelpaavan. En ikinä ehtinyt uudelleensyntyä kun poistin heti hahmon tylsistyessäni siihen.


Lopuksi, millaisille pelaajille suosittelisit Ragnarok Onlineen tutustumista? Onko peli mielestäsi helppo aloittaa ilman aiempaa kokemusta?

- Ragnarok sopii mielestäni ihan kaikenlaisille ihmisille, itsehän olin sen 11v. kun pelaamisen aloitin, eli kyllä on helppo aloittaa ilman mitään kokemuksia, kunhan vaan englantia osaa tietyn verran. Servereitä oli ainakin pelatessani useampia, itse pidin eniten XiLeRo:sta, joka oli helpoimmasta päästä ymmärtääkseni.


Ragnarok Online Europen viralliset sivut löytyvät osoitteesta http://www.euro-ro.net/. Peliin on kehitteillä tällä hetkellä betausvaiheessa oleva jatko-osa, Ragnarok Online 2: The Gate of the World, jonka virallisesta julkaisupäivästä ei vielä ole tietoa.

Teksti: Anu (KoME Suomi)

lauantaina 15. elokuuta 2009

Muoti: Super Juniorin tyylistä mallia omaan.

Mikkeliläinen media-alaa opiskeleva 17-vuotias Liisi pitää Super Juniorista. Hän pitää yhtyeestä niin paljon, että alkoi ottaa yhtyeen poikien tyylistä vaikutteita omaansa. Asukokonaisuuksia hän rakentaa musiikkivideoiden ja satunnaisten kuvien ja videoiden perusteella. Liisin tyyli vaihtelee päivittäin, mutta joka päivä mukana on vaikutteita Super Juniorilta. Kysyin Liisiltä hänen tyylistään ja sen luomisen vaikeuksista.

Miksi juuri Super Juniorin tyyli?

- Super Juniorissa on niin monta jäsentä, ja jokaisella on omanlainen persoonallinen tyylinsä. Jokaisessa musiikkivideossa heillä on erilainen tyyli, josta saa helposti inspiraatiota. Myös muista videopätkistä ja kuvista saa hyviä vinkkejä omaan pukeutumiseen. Yhtyeellä ja jokaisella jäsenellä on niin monta erilaista tyyliä, esimerkiksi jos vertaa vaikka Don't Don -musiikkivideota ja Cooking? Cooking! -videota, niin tyyli ei ole samanlainen, vaan joka päivä voi kehittää uudenlaisen tyylin videoiden ja kuvien perusteella, koska niitä on niin monta erilaista.

Mikä Super Junior -look on suosikkisi?

- Pidän Don't Don -lookista, koska se on erittäin huoliteltu hiuksiakin myöten. Myös söpö Cooking? Cooking! -look on hauska. Täydellinen vastakohta Don't Don -tyylille. Se osoittaa minun mielestäni hyvin sen, että kyllä miehillekin sopii rusetit ja söpöt ponnarit.

Kuka on tyyli-ikonisi Super Juniorissa?

- Pidän Shindongin tyylistä koska se on "lystikäs" ja kuvaa hyvin Shindongin luonnetta. Myös Leeteukin päällä näkee omaperäisiä paitoja. Eunhyukin päällä näkee myös kivoja vaatteita - outoja, mutta kuitenkin yhteensopivia asukokonaisuuksia. Minusta on hyvä jos osaa leikitellä vaatteilla, mutta ei vedä kuitenkaan liian överiksi.

Onko vaatteita, koruja, kenkiä jne. vaikea löytää?

- Näin pienestä kaupungista on. Pitää olla tarkka siitä mitä hankkii ja on kannattavaa miettiä etukäteen mitä tarvitsee, jos haluaa toteuttaa jonkun SuJu-lookin. Onneksi netistä voi kuitenkin aina tilata vaatteita ja asusteita ja kirpputoreilta voi tehdä tarpeellisia löytöjä.

Miten sovellat Super Juniorin tyyliä omaasi?

- On hieman vaikeaa soveltaa SuJu-tyyliä omaani, sillä käytän mielelläni hameita ja yleensä tyttömäisiä vaatteita, mutta pyrin tuomaan tyylissäni esille joitain piirteitä heidän tyylistään, esim. käytän isoja löysiä paitoja/neuleita niin kuin Leeteuk, ja SuJu-tyylisiä koruja, millaisia olen heidän yllään nähnyt. SuJu:n jäsenten tyyli on myös nykyään välillä asiallisempaa ja "aikuismaisempaa" kuten liivi-kravaatti-pikkutakki- yhdistelmiä. Pyrin myös sovelluttamaan sellaista tyyliini: maskuliinisempaa.

Suunnittelet Super Junior -cosplayta. Miten hanke etenee?

- Olen suunnitellut Don't Don -cosplayta ja tiedän mitä tarvitsen, mutta niiden vaatteiden ostaminen ei tule kovin halvaksi. Ongelmana on raha, jota ei paljoa ole. Projekti etenee hitaasti, mutta toivon, että voin toteuttaa cosplayn lähiaikoina.

Oletko valmis uhraamaan esimerkiksi hiuksesi cosplayn takia?

- Riippuu - en uskaltaisi ihan heti kovin rajua muutosta, esim. Sungmin-irokeesiä tai Kangin-kaljua. Haluaisin ensin olla varma, että sopiiko kampaus muutenkin tyyliini ja kokeilla ensin pientä muutosta, sitten vasta rajumpaa muutosta. Hiukset eivät kuitenkaan ole minulle maailman tärkein asia, joten aivan varmasti tulen joku päivä kokeilemaan sitä Sungmin-keesiä ;)

Keike (KoME Suomi)

Elokuva-arvostelussa: The King And The Clown


The King And The Clown

(왕의 남자, tai Wang-ui namja)

Etelä-Korea, 2005

Ohjaaja: Lee Jun-ik
Käsikirjoitus: Choi Seok-hwan ja Kim-Tae Wung
Pääosissa: Lee Jun-ki, Gam Wu-seong, Jeong Jin-yeong, Kang Seong-yeon, Kwon Won-tae
Musiikki: Lee Byung-woo

Kieli: Korea
Kesto: 119 min.

Perustuu näytelmään "Yi" eli "You", eli "Sinä".

Suuren suosion Etelä-Koreassa saavuttanut elokuva "The King and the Clown" on vaikuttava teos. Elokuvan suosio tuli joillekin yllätyksenä sillä se keskittyy perinteiseen taiteeseen, kuten myös sen homoseksuaalisten viitteiden takia. Elokuva vakuutti kuitenkin katsojansa ympäri maailman, voitti Etelä-Koreassa useita palkintoja ja yhden jopa Ranskassa. Elokuva oli myös ehdolla ulkomaisen Oscarin kategoriassa.

The King And The Clown on todellisiin henkilöihin perustuva tarina ystävyydestä, uskollisuudesta ja loputtomasta kaipuusta toista ihmistä kohtaan. Se ei kaunistele asioita, vaan kertoo ne juuri niin kuin ne ovat; julmia, epäreiluja ja epämiellyttäviä.

1400-luvun Koreassa katuteatterissa työtä tekevät Jangsaeng (Gam Wu-seong) ja Gonggil (Lee Jun-ki) ovat läheisiä ystäviä. Teatterin manageri kuitenkin parittaa kaunista, melkeinpä naisen näköistä Gonggilia rikkaille asiakkaille, ja tämä tapa inhottaa Jangsaengia. Kun Gonggil surmaa managerin suojellakseen Jangsaengia, alkaa miehien pakomatka kohti Soulia. Perillä he liittoutuvat kolmen muun katunäyttelijän kanssa, ja perustavat uuden ryhmän. Uudella kokoonpanolla he tekevät näytelmän, joka ottaa suuren riskin; he pilkkaavat kuningasta. He jäävät kiinni, ja joutuvat hoviin, missä Jangsaeng tekee ehdotuksen; jos he saavat näytelmällään kuninkaan nauramaan, he jäävät eloon ja viihdyttävät kuningasta vakituisesti. Tästä alkaa hurja ongelmien ja sekasotkujen vyyhti, joka uhkaa erottaa Jangsaengin ja Gonggilin toisistaan.

Elokuva tekee suuren vaikutuksen jo ensimmäisen tunnin sisällä; musiikki, lavasteet, vaatteet ja näyttelijät ovat ylittäneet itsensä. Elokuva vetää sisäänsä, ja sitä on vaikea jättää kesken. Elokuvan tunnelma on surullisen haikea, vaikka väliin mahtuu onnellisiakin hetkiä. Yleisilme kuitenkin on varsin synkkä, eikä kyseessä tosiaankaan ole minkään tavallinen seikkailu tai rakkaustarina.

Henkilöiden tunteet ja persoonat on tuotu erittäin hyvin esiin, kuten myös läheinen suhde Jangsaengin ja Gonggilin välillä. Tämä suhde on iso osa elokuvaa, ja sitä ei voi olla huomaamatta eikä sitä voi laittaa sivujuonen piikkiin. Se on suuri osa elokuvaa, muttei kuitenkaan ole liian tyrkyllä. Jokainen katsoja saa itse päätellä ja tuntea mitä näiden kahden välillä loppujen lopuksi on. Rakkaus elokuvassa on voimakasta, riippumatta sukupuolesta tai mistään muustakaan ulkoisesta seikasta. Jokainen meistä tuntee joskus menettämisen tuskaa, ikävää ja yksinäisyyttä, joten tarina koskettaa meitä kaikkia jollain tasolla.

Minut elokuva saa kananlihalle ja miettimään oikeasti niitä joista välitän. Loppu on hyvin kaunis ja haikea, ja kiteyttää koko elokuvan ytimen yhteen kohtaukseen. Kyseessä on eittämättä mestaritetos, ei enempää eikä vähempää.

5/5 - Keike (KoME Suomi)